Älä yritä tehdä kaikkea itse

Mä autan sut tekemään asiat järkevästi


Henkilökohtainen valmennus

Henkilökohtainen valmennus on etänä tapahtuvaa valmennusta, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että mä annan sulle viikoittaiset ohjeet treenaamiseen, syömiseen ja muuhun liikuntaan, perustuen sun omiin tavoitteisiin ja ajankäytön realiteetteihin.

Lisäksi mä olen sun käytettävissäsi päivittäin kaikessa mieltä askarruttavassa, mitä tuleekaan liikunnan tai ravitsemuksen suhteen vastaan.

Miksi lähteä valmennukseen?

Henkilökohtaisessa valmennuksessa sä voit olla varma että asiat tulee tehtyä järkevästi ja kestävästi. Mä pidän huolen siitä, että sun treeniohjelmat sopii sun tavoitteisiin, sun kokemustasoon ja sun ajankäytön tavoitteisiin.

Henkilökohtainen valmennus ei ole pelkästään treeniohjelman tekemistä. Netti on täynnä ohjelmia joista suuri osa voi toimia vähintäänkin hyvin, jos ne vain tekee kunnolla. Henkilökohtaisen valmennuksen suurin hyöty tulee siitä, että valmentaja suhteuttaa kaiken mahdollisen sopimaan parhaalla tavalla sun arkeen ja mieltymyksiin. Tällä tavalla lopulta säästät aikaa sekä vaivaa. Valmentaja on myös käytännössä sun henkilökohtainen mentori ja opettaja kaikessa liikuntaan liittyvässä, se on uskomattoman iso hyöty ja apu oikein hyödynnettynä.

Henkilökohtainen valmennus on myös siitä hyvä, että se irroittaa sut ajankäytön ja aikataulun huolista. Mun valmennuksessa sun ei tarvitse odotella seuraavaa tapaamista saadaksesi vastauksen sun kysymyksiin, tai kirjoittaa pitkää raporttia kerran viikossa. Mä seuraan sun treenejä viikoittain sovelluksen kautta ja olen tavoitettavissa aina tarpeen vaatiessa.


Henkilökohtainen valmennus sisältää:

  • Treeniohjelmat kuntosalille, kotiin tai lenkkipolulle sekä niiden aktiivinen seuranta ja päivittäminen
  • Henkilökohtainen ravintovalmennus ja ravintoneuvonta, sekä jatkuva tavoitteiden edistymisen seuranta
  • Treenisovelluksen käyttö, jonka kautta treenit ja kehityksen seuranta on helppoa ja vaivatonta
  • Päivittäinen viestiyhteys mun kanssa whatsapp -sovelluksella tai sähköpostilla
  • Liikunnallisen ja terveyttä edistävän elämän rakentaminen juuri sun näköisellä tavalla

Hinta 159 € / kk

Mun tausta

Mulla on taustalla yli 10 vuoden valmennuskokemus "kentältä", mikä tarkoittaa sitä että mä olen tehnyt töitä oikeilla kuntosaleilla, enkä pelkästään jakanut inspiroivaa sisältöä someen mun omasta treenaamisesta. Ja koska mä oon valmentanut useita satoja ihmisiä livenä, niin mulla on erinomainen kyky sitoa käytännön tekeminen myös etävalmennuksen tarpeisiin.

Mä tiedän mikä toimii ja mikä ei, minkä lisäksi osaan erotella hetkelliset trendit ja oikeasti tuloksia tuovat asiat toisistaan. Olen valmentanut satoja täysin tavallisia ihmisiä voimaan paremmin, pudottamaan painoa ja kasvattamaan lihaksia. Mä olen myös valmentanut lukuisia ihmisiä kohti kovempaa suorituskykyä urheilullisiin tavoitteisiin kuten kansainvälisille voimanostolavoille tai uranvaihdon merkeissä poliisikoulun fyysisten testien läpäisemiseksi.

Mun vahvuus on myös se, että mulla ei ole mitään omaa lajitaustaa tai ideologiaa ohjaamassa mun toimintaani. Mä en ole fitnessvalmentaja, enkä teetä kaikilla vain kyykkyä penkkiä ja maastavetoa. Mun kohdalla toiminnallinen treeni ei ole ainoa oikea tapa, eikä laitteissa treenaaminenkaan ole kirosana.

Mä en myöskään keskity vain kuntosalilla treenaamiseen, vaan ymmärrän kokonaisuuden suorituskyvyn eri osa-alueilla. Valmennuksessa mä yhdistelen voimaharjoittelua ja aerobista sekä anaeribista suorituskykyä vaativia treenejä asiakkaan lähtökohdat ja tavoite huomioiden.
Mulle kaikki tavat treenata ja toimia on vain erilaisia työkaluja työkalupakissa. Kaikelle voi olla käyttöä, mutta tärkein määrittävä tekijä olet vain ja ainoastaan sinä.

Valmennuksessa on aina 100% tyytyväisyystakuu

Mä tiedän että sä tulet saavuttamaan haluamasi tulokset mun kanssa. Mä olen itseasiassa niin varma siitä, että palautan sun rahat ilman mitään uteluita jos et ekan kuukauden aikana koe valmennuksen olevan vähintään tuplaten sun maksaman summan arvoinen. Samoin mä palautan sulle rahat jos koen missään kohtaa valmennuksen alettua, että mä en aidosti kykene auttamaan sua sun haasteissasi.

Valmennus myös päättyy heti kun et koe sen enään olevan sun rahankäytön arvoista, ei irtisanomiskuukausia tai muutakaan ylimääräistä. Valmennus päättyy kun maksukausi päättyy.

Tää jos mikä on mun mielestäni silloin täysin riskitön sijoitus.


Millaisia kokemuksia mun asiakkailla on?

Kahdeksassa kuukaudessa -40kg poltettua rasvaa sekä voimatasot täysin uusiksi

- Jukka, 45

8 kilon painonpudotus ja kymmeniä kiloja sarjapainoihin lisää reilussa vuodessa.

- Laura, 26

Vuodessa kyykkyyn, penkkiin ja maastavetoon +105 kiloa, leuanveto 0 -> 9kpl 

- Lassi, 30

+5 kiloa lisää lihasta 10 kuukaudessa Leuanveto 5x96kg -> 5x117kg Kymmeniä kiloja perusliikkeiden sarjapainoihin

- Joona, 23

Kolmessa vuodessa +120 kiloa yhteistulokseen. Nuorten sm kulta ja avoimen sm hopea voimanostossa vuonna 2023

- Nelli, 23


Miten valmennus aloitetaan?

Sun ei tarvitse varata konsultaatiota tai täyttää lomakkeita. Jos tässä kohtaa susta tuntuu siltä, että lähdetään hommiin, niin osta valmennus sulle sopivalla maksuvälillä. Ensimmäisen maksun jälkeen nappaa mun numero kuitista ja laita viestiä whatsapissa.
Otetaan heti selvää sun lähtötilanteesta ja suunnittelen ekat treenit kalenteriin.
Kaikessa on edelleen täysi tyytyväisyystakuu.

39 € / viikko

Etkö ole ihan vielä valmis aloittamaan?


Jos haluat kysyä valmennuksesta lisää etukäteen, tai sopia alkutapaamisen, niin lähetä viestiä!